Kaivomäen Kennel
Cairnterrierien kasvatusta kotioloissa

Tellu  
Stonepile Just Like That, narttu, syntynyt 26.8.2007


 
Kuvat: Ari Ikäheimo

Tellu on persoonaltaan itsenäinen ja oman arvonsa tunteva,lauman kunnioitettu matriarkka. Avoin ja kaikille ystävällinen koira on uskomattoman lapsiystävällinen ja aina valmis leikkimään, etenkin pallopelit ovat mieluisia. Tellulla on myös vahva metsästysvietti. Tämän seurauksena vauhdikas terrieri saattaa kulkeutua pitkienkin matkojen päähän, ellei sitä käskytä säännöllisesti luokse. Tellu on pyydystänyt omatoimisesti yhden supikoiran, mutta innostuu yhtä lailla myös jäniksistä, linnuista ja hirvistä kuin myös hiiristä. Tellu on suorittanut konekarhutestin. Se ilmoittaa pedon läsnäolon ja yrittää karkottaa sen pois. Ei kuitenkaan haasta petoa. Riistaviettiä muihin pienempiin eläimiin löytyy runsaasti.

Stonepile Just Like That

 

Tupu
Kaivomäen Tama Superstar, narttu, syntynyt 20.12.2009

 
Kuva: Ari Ikäheimo, Tmi A-Kuva                     

Tupu on luonteeltaan emäänsä pehmeämpi ja rauhallisempi, tarkkailijaluonne, joka ei innostu riehakkaista leikeistä. Iloinen ja utelias terrieri heittää irrallaan ollessaan lenkkiä sinne sun tänne, mutta pitää tarkasti silmällä emäntänsä liikkeitä. Luoksetulo tapahtuu yleensä automaattisesti ja ilman käskytystä. Toisaalta hyvät hajut saattavat saada muutoin niin kuuliaisen koiran umpikuuroksi, joka jälkiä seuratessaan ei välitä emäntänsä liikkeistä tuon taivaallista. Koiralla on hyvä keskittymiskyky, ja se saattaakin pomppia, tuijottaa ja kaivaa hiiriä, myyriä sekä muita maan möttiäisiä tuntikausia. Tupu on myös hyvin seurallinen. Se hakeutuu mielellään syliin tai kainaloon ja on aivan mahdoton suukottelija.
Tupu on suorittanut konekarhutestin. Testissä koira totesi, että mamma voi ihan itse hoidella pedot, hänen paikkansa on sylissä :). Tupun riistavietti on matala, ja kohdistuu lähinnä pieniin haittaeläimiin.


Kaivomäen Tama Superstar


Milla
Kaivomäen Kamo Milla, narttu, syntynyt 10.2.2012

 
  Kuva: Reea Kokko                                  

Millan luonne on vertaansa vailla, luonnetestitulos 238p., kaikki osiot plussalla. Millakin on testattu konekarhulla. Testissä Milla ei ilmoittanut haukkumalla pedon läsnäolosta, eikä reagoinut karhuun juuri laisinkaan. Millaltakin löytyy riistaviettiä, joten luonnossa liikkuessa on oltava tarkkana. Muutoin tasapainoinen, ystävällinen ja rohkea narttu on avoin ja kaikkien kaveri. Näyttelystä Milla on saanut ERI, SA. 

Kaivomäen Kamo Milla



Kaapo
Kaivomäen Hammaspeikko, uros, syntynyt 24.3.2013


Kuva: Maarit Issakainen

Kaapo on iloinen ja reipas koira, jolla on mielettömän hieno luonne. Kaapon luonnetestitulos on 170p, kaikki osiot plussalla. Kaapo on suorittanut myös konekarhu-, -susi- ja -ilvestestit sekä kohdannut elävän karhun metsässä, ajaen sen puuhun. Kaapo on mamman turva metsässä liikkuessamme. Kaapon näyttelytulos on EH.
Tarjolla astutukseen.

Kaivomäen Hammaspeikko




Kirppu
Kaivomäen Witch Hazel, narttu, syntynyt 25.4.2014


Kuva: Maarit Issakainen

Kirppu on yksi sijoituskoiristani. Se on eläväinen ja iloinen koira, joka elää lapsiperheessä, sulassa sovussa toisten koirien ja kissan kanssa. Siskonsa tavoin, myös Kirppu on testattu konekarhulla, hyvin tuloksin. Luonnetestistä Kirppu sai 142 p., kaikki osa-alueet plussalla. Näyttelystä Kirpun tulos on ERI.

Kaivomäen Witch Hazel




Retu
Kaivomäen John Rockerduck, uros, syntynyt 25.4.2014


Kuva: Petra Saukkonen / Piia Turunen

Retu on yksi sijoituskoiristani. Retu asuu Polvijärvellä lapsiperheessä, ja tulee toimeen toisten koirien kuin hevostenkin kanssa. Retu on hyväluonteinen ja riistaviettinen. Itsevarma ja vahvaluonteinen Retu on saanut luonnetestistä 190 p., ja näyttelystä arvosanan EH. Retu on tarjolla astutukseen. 

Kaivomäen John Rockerduck



Sara
Kaivomäen Tequila Sunrise, narttu, syntynyt 26.2.2017



Kaivomäen Tequila Sunrise